Ensitestit Rave RS 600:lla

Sain kelkkani aivan ensimmäisten joukossa suomessa torstaina 11.12. Samana iltana kelkkaa piti alkaa jo purkamaan ja tutustumaan mitä pellin alta löytyy, sekä säätelemään ajoasentoa. Ensi kokemukset tekniikasta olivat ne, että eipä ole mikään mekaanikon unelma tuo kelkka. Konehuoneessa kaikki on ahdettu niin pieneen tilaan, ettei kädet meinaa mahtua mihinkään väliin. Tämä on tietenkin toisaalta ymmärrettävää, kun kelkan inertia on pyritty minimoimaan eli massa on pyritty keskittämään mahdollisimman pienelle alueelle. Jotenkin vain ihmetyttää, ettei tällaisesta kilpakäyttöön tarkoitetusta kelkasta voida minimoida muoviosien määrää. Positiivista tietenkin on se, että kelkkahan on tosi rajun ja hienon näköinen ja ajoasento on erinomainen.



La 13.12 Ekat ajot
Ekat testit ja sisäänajot ajoin Oulun ympäristössä. Ensi kokemukset kelkasta olivat ne, että voimaa on ja se menee matolle asti erittäin jouhevasti. Eli suomeksi sanottuna voimalinja on hyvä! Samoin kelkan käsittely eritoten ilmassa on todella helppoa pienen inertian vuoksi. Esimerkiksi, jos hyppy lähtee vähän vinksalleen, on kelkka helppo ja kevyt vääntää ilmassa suoraan. Ongelmapuolelle asettui keuliminen mutkista lähtiessä. Sitä sain jo hieman kuriin säätämällä iskareita, mutta täytyy vielä tallissa tarkistaa kaikki asiat alustasta, että ne on kunnossa.samoin kahvakumit on aivan liian karkeat ja paksut omaan makuuni.

La 20.12 Rommakossa
Viikon aikana kelkkaan tuli tehtyä vähän huoltotoimenpiteitä ja hienosäätöjä, sekä tarkisteltua mm. jousien esijännitykset. Lisäksi viikon aikana laitoin voimalinjaan Tapion Jannen ohjeiden mukaiset setupit ja samoin iskareihin tuli uusia säätöohjeita. Myös takavaloa ja roiskeläppää piti vähän modata.
Vuokatin Rommakossahan on, jos joku ei sitä tiedä, suomen vaativin Snowcross-rata. Se on todella pattinen ja leveä todellinen kuljettajan rata. Kuskilla ei ole pienintäkään lepohetkeä radassa. Jos kelkan alustan saa täällä toimimaan hyvin, saa sen varmasti toimimaan muuallakin. Jo ensimetreistä lähtien kelkalla tuntui hyvältä. Tuli tunne, että kyllä tämän kanssa kavereiksi tullaan. Sitten tein kuitenkin pahan virheen, kun menin ajamaan viimeisen kerran vanhalla nelinelikymppisellä. Siinä on kolme vuotta hierottu alusta, joka toimii kuin unelma tällä radalla ja vauhti sillä oli todella hyvää. Kelkka meni kuin kiskoilla patin päältä toiselle, ilman mitään ylimääräisiä ohjelmia. Juuso Loukkokin varikolla turinoidessamme tuumasi, että kylläpä meni vanha nelinelikymppinen todella hienosti ja lujaa. Tuollaiseksi, kun tämän uuden RS:n saan säädettyä, niin silloin on pullat hyvin uunissa.
Loppupäivän ajelinkin vain uudella kelkalla ja kokeilin alustassa muutamia eri klikkerisäätöjä. Nyt iskareissa alkaa klikkerisäädöt olla sitä luokkaa, että niillä todellakin on vaikutusta. Muutama napsu puoleen tai toiseen vaikuttaa jo selvästi. Ihan täydellistä alustasta ei vielä tullut, mutta eipä sitä ensimmäisellä kerralla voi odottaakaan. Suuntaus on kuitenkin lupaava. Kelkan pieni inertia vielä korostui Rommakossa, kun rata oli todellisessa kisakunnossa eli loppupäivästä se oli ”sikapatilla”. Sellaisessa patikossa virheiden määrä lisääntyy ja pienen inertian vuoksi kelkka on helppo korjata pienissäkin pompuissa. Voimaa kelkassa on hurjasti ja siitä on hyötyä esim. silloin kun tuplattava patti on heti mutkan jälkeen. Toisaalta kahvakumit ei vieläkään ole priimat ja täytyykin miettiä mitä niille tekee. Ne nimittäin ovat 2mm paksummat, kuin vanhassa kelkassa ja se tuntuu. Lisäksi ne ovat edelleen liian karheat vaikka niitä jo vähän olin hionutkin.

Yhteenveto kelkasta kuitenkin on se, että kun tästä saadaan alusta priimakuntoon, niin… :)

Kirjoittanut: Heikki #67