Kisakausi jatkui 7-8.3 Torniossa, jossa ajoin lauantaina Veteraaniluokan
kisan ja sunnuntaina Sinisalo Cupin kolmannen osakisan.
Viikonloppuun valmistautumiseen kuului tällä kertaa lähtöproseduurin
harjoitteleminen. Viime aikoina lähtöni eivät ole menneet niin hyvin kuin
olisin halunut, vaikka ne ihan kohtuullisesti ovat menneetkin. Kuitenkaan en
ole saanut lähtöviivalla konetta tarpeeksi kuumaksi, jotta todella räjähtävä
lähtö onnistuisi. Tätä harjoittelin ja taisin löytää siihen vähän
parannusta.
Lauantai 7.3
Osallistuin siis Veteraaniluokan kansalliseen kilpailuun, joka ajettiin taas
Harrasteluokan yhteydessä. Eka erään valitsin huonon lähtöpaikan ja jäin
sijoille 5-6. Erä sujui ilman isompia ohjelmia ja maalissa olin neljäs.
Toiseen erään valitsin hieman paremman lähtöpaikan ja olinkin eka mutkassa
rintarinnan kärkimiehen kanssa. Kolmannella kierroksella pääsin kärkeen ja
sielläpä olikin pitkästä aikaa mukava ajella. Lopussa jouduin päästämään
kuitenkin pari nuorisoketjun poikaa edelle ja olin maalissa siis kolmas.
Veteraaniluokan siis voitin, kun muut papat jäivät kauas taakse.
Sunnuntai 8.3
Jännitystä oli ilmassa heti aamusta, kun Sinisalo Cupin kolmas osakisa oli
vuorossa. Tämä päivä tulisi olemaan jo aika ratkaiseva loppusijoitusten
osalta.
Aika-ajoissa löysin muutaman uuden ajolinjan eiliseen verrattuna ja ajoin
neljänneksi nopeimman ajan. Sillä saa ihan hyvän lähtöpaikan, joten olin
siihen tyytyväinen.
1. Erä
Viikon lähtösekvenssinharjoittelu tuotti nyt tulosta, sillä ampaisin
lähdöstä suoraan kärkeen. Parin eka kierroksen aikana kävimme kovaa, mutta
reilua taistelua Matias Hertenin ja Olli Koskelan, sarjan kärkimiesten,
kanssa. Sitten myös Nieminsen Tommi ja nuori Mikko Osmo tulivat takaa ja
menivät väkisin edelle. Maalissa olin siis vasta viides ja totesin, että ei
voi vanhus enää mitään, kun nuo nuoret pojat ovat löytäneet noin paljon
vauhtia lisää. Varsinkin Kauhajoen poikien vauhti on kasvanut kauden
edetessä siihen malliin, että en ihmettelisi, jos pojat ajaisivat ensi
kaudella SM-sarjaa, ja vieläpä ihan hyvällä menestyksellä. Erän Voitti
Nieminen, joka painui saman tien minun edelle yhteispisteissä. Kakkonen oli
Koskela ja kolmas Herten.
2. Erä
Startti onnistui taas nappiin ja tulin ulos toka mutkasta kakkosena.
Kuitenkin jo eka kierroksen aikana jouduin taipumaan viidenneksi. Sitten
aloin kovan taistelun Salmisen Karin, entisiä SM-kuskeja hänkin, kanssa. Jo
ekalla kierroksella tein aloittelijan mokan, kun ajoin hidasteeseen ihan
Karin perässä ja sain naamalleni niin valtavan lumisuihkun, että pää oikein
retkahti taakse, lasit menivät täyteen lunta ja huulet olivat vereslihalla
pari päivää kisan jälkeenkin. Siitäpä sisuuntuneena ajoinkin kohta Karin
edelle ja olin maalissa neljäs. Kärjestä tippui pois Herten, joka kaatui
pahasti jo toisella kierroksella. Erän voitti Koskela, joka siirtyi sarjan
kärkeen. Toinen oli Nieminen ja kolmas Osmo.
Sarjan kärki on nyt seuraava:
1. Koskela 128
2. Hérten 125
3. Nieminen 118
4. Aitto-oja 107
5. Osmo 98
Kaikki on siis vielä auki viimeisessä osakilpailussa Enontekiöllä. Tulokset:
www.trtuotanto.com <http://www.trtuotanto.com/>
Ensi viikonloppuna on sitten kauden pääkisa, kun Kelkkakunkku ajetaan
Tahkolla. Sinne lähdetään hakemaan toista Kunkun luokkavoittoa peräkkäin.
Tällä kertaa ajetaan myös Enduro-osuus, joka ei todellakaan ole minun
vahvuus. Ja vieläpä kun ajat lasketaan yhteen crossissa ja endurossa, on
suurempi painoarvo pidemmällä endurolla. Periksi ei anneta kuitenkaan
tippaakaan, vaan voitosta lähdetään heti ensi metreiltä ajamaan.
Lähtönumeroa ei ainakaan voi moittia, sillä näyttää siltä, että pääsen
enduro-osuudelle aamulla koko joukon ensimmäisenä. Toivottavasti en eksy
metsään ;)
Lisäinfoa kunkusta osoitteesta http://www.kingrules.com/?l=snowcircus
Lumisin Terveisin
Heikki #67


